Vastuullisesti käsityönä valmistettu pyykkiteline, joka tekee pyykinkuivauksesta kaunista!

Pesuliisu-pyykkitelineet valmistetaan Haapsulassa pienessä kuuden hengen puusepän pajassa ja viimeistellään perustaja Tiina Viiran kotikaupungissa Pärnussa. Telineet valmistetaan koivusta ja viimeistellään OSMO-puuvahalla. 

Uudistettu perinnetuote

Idea Pesuliisu-pyykkitelineille sai alkunsa, kun perustaja Tiina Viira näki puisia kokoontaitettavia pyykkitelineitä lontoolaisessa antiikkiliikkeessä. Kävi ilmi, että samankaltaisia pyykkitelineitä on valmistettu jo Kuningatar Victorian aikana 1800-luvulla. Myös Amerikassa amisseilla on pitkät perinteet puisten pyykinkuivaustelineiden valmistuksesta. Kauniista ja käytännöllisestä muotoilusta inspiroituneena Tiina päätti uudistaa ja palauttaa tämän perinnetuotteen takaisin ihmisten koteihin Pesuliisun muodossa. Pesuliisu on valmistanut puisia pyykinkuivaustelineitä vuodesta 2017.

 

Kaunista, kestävää ja käytännöllistä

Pesuliisun pyykkitelineet ovat paitsi kauniita myös äärimmäisen käytännöllisiä. Kapea ja jämäkkä teline mahtuu pieneenkin tilaan ja onkin oiva pyykinkuivausratkaisu pieniin koteihin! Pyykkitelineet ovat kokoontaitettavia, joten ne vievät myös säilytyksessä vain vähän tilaa. 

Korkea malli sopii erinomaisesti vaatteiden kuivaukseen ja leveämpi malli taas on mitoitukseltaan juuri sopiva pyyhkeille. Pyöreät puupuomit eivät jätä pyykkiin taitoksia kuten perinteiset pyykkitelineet. Pesuliisu-kuivausteline sopii mainiosti myös vaaterekkinä käytettäväksi – kaunis sisustuselementti, jolle on aina käyttöä!

Suodata / Hae
  • Puinen pyykkiteline, korkea – PesuliisuPuinen pyykkiteline, korkea – Pesuliisu
    • Puinen pyykkiteline, korkea – PesuliisuPuinen pyykkiteline, korkea – Pesuliisu
    • Puinen pyykkiteline, korkea – Pesuliisu

    • 98,00 
    • Pesuliisu tekee pyykin kuivauksesta kaunista! Puinen pyykkiteline on kaunis vaihtoehto perinteiselle metalliselle pyykkitelineelle. Kaunis ja jämäkkä teline mahtuu pieneenkin tilaan ja onkin oiva ratkaisu pieniin koteihin, joissa ei ole erillistä tilaa pyykin kuivaukselle. Korkea pyykkiteline sopii erityisen hyvin vaatteiden kuivattamiseen. Puiset rimat eivät jätä pyykkiin taitoksia kuten perinteiset metallitelineet. Kesällä teline toimii myös tuuletustelineenä ja sitä voi käyttää lisäksi vaaterekin…
    • Lisää ostoskoriin
  • Puinen pyykkiteline, matala – PesuliisuPuinen pyykkiteline, matala – Pesuliisu
    • Puinen pyykkiteline, matala – PesuliisuPuinen pyykkiteline, matala – Pesuliisu
    • Puinen pyykkiteline, matala – Pesuliisu

    • 98,00 
    • Pesuliisu tekee pyykin kuivauksesta kaunista! Matala Pesuliisu-pyykkiteline sopii mitoitukseltaan erinomaisesti pyyhkeiden kuivaamiseen. Kaunis puinen kuivausteline vie vain vähän tilaa, joten se mahtuu hyvin myös pienempiin tiloihin ja koteihin. Kesällä telinettä voi käyttää myös vaatteiden ja kodintekstiilien tuuletukseen ja se sopii mainiosti myös puolipitoisten vaatteiden säilytykseen vaaterekin tavoin – kaunis sisustuselementti, jolle on aina käyttöä! Puinen pyykkiteline on myös käytännöllinen mökkituliainen!…
    • Lisää ostoskoriin