Päivitetty

Nappa- ja aniliininahkoja huolletaan pääpiirteittäin samalla tavalla. Oikeilla aineilla ja välineillä huolto on helppoa ja vaivatonta. 

Nappanahka on yleisnimitys kaikenlaisille hyvin pehmoisille, sileille ja ohkaisille nahoille. Alunperin nappanahka on viitannut hansikas- ja vaatenahkoihin, mutta nykyään nappanahasta valmistetaan myös jalkineita, laukkuja ja muita asusteita. Nappanahan tuntuman hahmottaessa usein auttaakin, kun kuvittelee mieleensä pehmeät nahkahansikkaat. Nimi nappa viittaa Napa-nimiseen kaupunkiin Kaliforniassa Yhdysvalloissa, missä saksalaissyntyinen Emanuel Manasse kehitti tämän pehmeän nahkatyypin valmistustekniikan 1800-luvun loppupuolella. Lampaannahka on tyypillisin nappanahka, mutta nappanahkaa valmistetaan myös esimerkiksi vasikan-, vuohen- ja poronnahoista. Kuvan kengät ovat peitevärjättyä lampaan nappanahkaa.

Aniliininahka on viimeistellyistä nahkatyypeistä luonnollisin. Nahan pintaan on läpivärjäyksen jälkeen lisätty vain hyvin ohut pintakäsittely, joka jättää nahan vivahteikkaaksi ja luonnollisen oloiseksi. Aniliininahkaa valmistetaan muun muassa hienoimmista vasikan-, lampaan- ja vuohenahoista. Koska aniliininahkaa ei valmistusvaiheessa lainkaan hiota tai käsitellä peittävillä väreillä, tulee valmistukseen käytetyn nahan olla erityisen virheetöntä. Tämän vuoksi aniliininahka on muihin nahkoihin verrattuna yleensä kalliimpaa ja myös melko harvinainen nahkatyyppi. Suojaamattomana aniliininahka on kosteudelle ja lialle hyvin herkkä ja sen ominaisuuksiin kuuluu voimakas patinoituminen. Esimerkiksi iholta irtoava rasva ja käytössä tullut lika tummentavat aniliininahkaa, auringonvalo puolestaa vaalentaa. Aniliininahan säännöllinen suojaus onkin erityisen tärkeää, jos tavoitteena on säilyttää nahka mahdollisimman siistinä ja tasavärisenä. Herkkyyden vuoksi aniiliininahkaa käytetään jalkineisiin melko harvoin. 

Aniliini- ja semianiliininahka
Aniliini- ja semianiliininahan erottaminen voi joskus olla haasteellista. Eron näkee parhaiten yleensä siitä, että aniliininahka on pinnaltaan mattamainen ja huokoinen, semianiliininahka taas kiiltävä ja tiiviin oloinen. Huokoisuudesta johtuen aniliininahka imee pintaan tulleen kosteuden välittömästi, kun taas semianiliininahka imee kosteuden vähitellen. Lisäksi aniliininahkaan syntyy raaputtaessa herkästi vaaleita rantuja, kun taas semianiliininahkaan niitä ei juurikaan synny. Epävarmoissa tilanteissa voit aina kysyä meiltä apua nahan tunnistamiseen liittyen sähköpostitse: hello@arkiveatelier.com. Liitäthän mukaan kuvia huollettavasta tuotteestasi.

Aluksi

Nappa- ja aniliininahkoja huoltaessa on aina erityisen tärkeä testata käytettävät aineet huomaamattomaan kohtaan. Näin näet, kuinka nahka reagoi aineeseen ja vältät ikävät yllätykset. Sopimattomat huoltoaineet voivat esimerkiksi jättää nappanahan tahmaiseksi tai tehdä aniliininahasta laikukkaan. Ohjeemme huoltoaineilla näitä reaktioita ei pitäisi tulla, sillä ne on kehitetty erityisesti nappa- ja aniliininahoille. 

Nahasta irtoaa yleensä jonkin verran väriä puhdistuksessa ja hoitoaineita levittäessä, mutta huomaat kyllä jos väriä irtoaa selvästi liikaa ja nahan pintaan syntyy kuluma. Tämä on hyvin harvinaista, mutta mahdollista, jos nahka on päässyt esimerkiksi kuivumaan. Jos näin käy, voit tiedustella lisäohjeita meiltä.

Vaaleat aniliininahat 
Vaaleiden aniliininahkojen perusteellinen puhdistus on hyvin haasteellista, joten se on yleensä varminta ulkoistaa ammattilaiselle. Kevyemmän, ennaltaehkäisevän ja ylläpitävän huollon voi yleensä tehdä kotona. Vaaleat aniliininahat tummuvat ensin voimakkaasti huoltoaineiden vaikutuksesta, mutta värin tulisi aina palautua aineiden imeydyttyä. Tästä syystä huoltoaineiden testaus ensin huomaamattomalle alueelle olisi aina erityisen tärkeää. Jos väri ei palaudu, voit tiedustella lisäohjeita meiltä. Vaaleita aniliininahkoja huollettaessa kannattaa käyttää erityisen maltillisesti huoltoaineita ja painetta levityksessä sekä suosia nopeita liikkeitä. Liika paine ja kosteus voivat tehdä nahan pinnasta epätasaisen. Vaaleiden aniliininahkojen puhdistukseen ja hoitoaineiden levitykseen sieni on aina paras työväline. Sieni auttaa annostelemaan hoitoaineen tasaisesti ja tasaa huollettavaan pintaan kohdistuvaa  painetta.

Huolto

Välineet

  1. Puhdistus: Saphir Cleaner Shampoo + pieni astia annosteluun
  2. Hoito: Saphir Nappa Leather Balm
  3. Suojaus: Saphir Super Invulner (ja Saphir Pâte de Luxe )

Lisäksi tarvitset: puuvillaliina, kuiva ja puhdas sienen pala ja nahkaharja

Pehmoisista nahkalaaduista valmistettujen kenkien ylläpidossa lepopäivät ovat erityisen tärkeitä, jotta ohut nahka ehtisi välillä palautua kunnolla rasituksesta ja pysyisi näin paremmin muodossaan. Kenkiä olisikin hyvä lepuuttaa vähintään joka toinen päivä. 

Käytön jälkeen kengistä on hyvä harjata pois irtolika. Roiskeet voi pyyhkiä kostealla liinalla. Säännöllisessä käytössä olevat kengät voi huoltaa kevyesti viikoittain ja perusteellisesti kerran kuussa. Kiireisinä hetkinä kenkiin voi sipaista hoitoainetta ja harjata ne kiiltäväksi. 

1. Puhdistus

Huolto aloitetaan avaamalla mahdolliset nauhat ja soljet. Jos nahassa on vain pintalikaa, riittää kevyeen puhdistukseen hellä harjaus pehmeällä kenkäharjalla ja pyyhkiminen kostealla puuvillaliinalla – esimerkiksi vanhasta t-paidasta tai lakanasta leikatulla sopivan kokoisella palalla. Harjaukseen on hyvä hankkia pehmoinen harja ja harjata vain hellästi, jottei pehmeä nahka vahingoitu käsittelystä. Harjaus ja kostealla liinalla pyyhkiminen voi tehdä jo paljon kenkien yleisilmeelle niinä hetkinä, kun ei ole aikaa muuhun. Vaaleille nahoille on hyvä hankkia oma harja tummumisen ja tahrojen välttämiseksi. Erityisesti vaalea aniliininahka imee itseensä herkästi muita värejä.

Saphir Cleaner Shampoon käyttö: Puhdistukseen paras työväline on puhdas ja kuiva sienen pala. Kostuta sieni kevyesti ja pyyhi kengät ensin kauttaaltaan pelkällä vedellä. Ravista shampoopurkkia ja annostele vaahtoa pieneen astiaan. Kasta sientä vaahdossa ja pyyhi puhdistettava pinta pyörivin liikkein hellää painetta käyttäen. Käytä vaahtoa vain sen verran, että se kevyesti vaahtoaa nahan pinnassa, mutta pinta ei jää tahmaisen oloiseksi. Huuhtele sieni välissä ja lisää uutta shampoota. Kostuta lopuksi puhdas liina ja pyyhi pinta vielä läpi puhtaalla liinalla poistaaksesi ylimääräiset puhdistusainejäämät.

2. Hoito

Puhdistuksen jälkeen nahalle levitetään Saphir Nappa Leather Balm -hoitoaine. Hellävarainen ja mieto Saphir Nappa Leather Balm on kehitetty erityisesti pehmeille nappa- ja aniliininahoille. Geelimäinen koostumus levittyy helposti ja imeytyy tehokkaasti. Nappa Leather Balm uudistaa ja ravitsee nahkaa sekä tuo sille kevyen suojan. Paras työväline levitykseen on aina puhdas ja kuiva sienen pala. Sieni auttaa annostelemaan hoitoaineen tasaisesti ja tasaa huollettavaan pintaan kohdistuvaa painetta. 

Tee näin: Annostele hoitoainetta sienelle ja pyöräytä sientä esimerkiksi purkin kannessa ennen levitystä, jotta aine leviää tasaisesti. Levitä hoitoaine kengille pyörivin liikkein. Levitys on hyvä aloittaa pienistä yksityiskohdista ja käydä kenkä läpi kappale kerrallaan, jotta tulet käyneesi järjestelmällisesti läpi koko kengän. Anna hoitoaineen imeytyä noin 5 minuuttia ja harjaa kenkä hellästi läpi kenkäharjalla ennen suojausta.

3. Suojaus

Kenkien kärkeen ja kantaan voi halutessaan laittaa kerroksen vahaa tuomaan lisäkiiltoa ja -suojaa, muutoin kengät suojataan suojasuihkeella. 

Vahaus: Annostele pieni määrä Saphir Pâte de Luxe -kenkävahaa pehmeälle puuvillaliinalle ja levitä vaha pyörivin liikkein kengän kärki- ja kantaosiin. Anna vahan imeytyä noin 5 minuuttia ja harjaa pinta kiiltäväksi. Suihkuta kengät lopuksi ulkona suojasuihkeella. Suihkeen imeydyttyä harjaa kengät vielä kertaalleen läpi pehmeällä kenkäharjalla. 

 

Käyttöönottokäsittely

Välineet

  1. Hoito: Saphir Nappa Leather Balm
  2. Suojaus: Saphir Super Invulner tai Saphir Pâte de Luxe 

    Lisäksi tarvitset:  puuvillaliina tai kuiva ja puhdas pesusienen pala ja nahkaharja

Uudet nahkajalkineet on aina tärkeää käsitellä ennen ulkokäyttöä, sillä nahkajalkineisiin hyvin harvoin lisätään suoja-aineita tehtaalla, ellei kenkää ole tarkoituksenmukaisesti valmistettu vedenpitäväksi. 

On myös mahdollista, että kengät ovat seisoneet varastossa tai myymälässä pitkään, jolloin ne kaipaavat ennen kaikkea kosteutta ja ravinteita ennen käyttöä.

1. Kosteutus

Myös uusiin kenkiin on tärkeää levittää kosteuttava ja ravitseva hoitoaine ennen varsinaista suojakerrosta, jotta nahka ei kuivu ja jousto säilyy suojan alla. 

Tee näin: Annostele hoitoainetta sienelle ja pyöräytä sientä esimerkiksi purkin kannessa ennen levitystä, jotta aine leviää tasaisesti. Levitä hoitoaine kengille pyörivin liikkein. Levitys on hyvä aloittaa pienistä yksityiskohdista ja käydä kenkä läpi kappale kerrallaan, jotta tulet käyneesi järjestelmällisesti läpi koko kengän. Anna hoitoaineen imeytyä noin 5 minuuttia ja harjaa kenkä hellästi läpi kenkäharjalla ennen suojausta.

 

2. Suojaus

Kenkien kärkeen ja kantaan voi halutessaan laittaa kerroksen vahaa tuomaan lisäkiiltoa ja -suojaa, muutoin kengät suojataan suojasuihkeella. 

Vahaus: Annostele pieni määrä Saphir Pâte de Luxe -kenkävahaa pehmeälle puuvillaliinalle ja levitä vaha pyörivin liikkein kengän kärki- ja kantaosiin. Anna vahan imeytyä noin 5 minuuttia ja harjaa pinta kiiltäväksi. Suihkuta kengät lopuksi ulkona suojasuihkeella. Suihkeen imeydyttyä harjaa kengät vielä kertaalleen läpi pehmeällä kenkäharjalla. 

Kausisäilytys

Välineet

  1. Puhdistus ja hoito: Saphir Cleaner Shampoo ja Saphir Nappa Leather Balm + puuvillaliina ja kenkäharja
  2. Muodon tukeminen: Sanomalehtiä tai kenkiisi sopivat lepolestit 
  3. Säilytys: Kenkäpussit

1. Puhdistus ja hoito

Puhdista ja käsittele kengät hoitoaineella ennen säilytystä. Suoja-aineet lisätään vasta säilytyksen jälkeen, jotta nahka saa hengittää säilytyksen ajan. Ohjeen puhdistukseen ja hoitoon löydät yltä. 

Muista myös pohjien ja korkojen puhdistus. Voit sipaista hoitoainetta myös nahkapohjien reunoksille ja korkoihin. Nahkapohjat voit käsitellä Saphir Sole Guard -pohjaöljyllä.

 

2. Muodon tukeminen

Huollon jälkeen täytä kengät kevyesti sanomalehdillä. Vaaleiden kenkien täyttämiseen kannattaa käyttää väritöntä paperia, jotta vältyt tummentumilta ja tahroilta. Nilkkureiden varteen voit kääriä kartongista tai aikakausilehdestä putken tukemaan muotoa.

3. Säilytys

Sujauta kengät kenkäpussiin suojaan pölyltä ja auringon valolta. Voit säilyttää kengät myös kenkälaatikossa. Jos käärit kengät paperiin, käytä väritöntä paperia. Vältä muovia säilytyksessä. Muovi ei hengitä ja voi kuivattaa nahkaa. 

Säilytä kengät hyvin ilmastoidussa ja tasaisessa sisälämpötilassa. Vältä kellareita ja vinttejä, joissa ilmankosteus ja lämpötila voivat vaihdella.

Kommentoi

Sulje valikko
×

Cart