Päivitetty

Uudet mokkakengät hankittuasi tarvitset alkuun kolme asiaa päällisen hoitoon: kenkäharjan, hoitoaineen ja suojasuihkeen. Mokka olisi suotavaa käsitellä ensin hoitavalla aineella ja vasta sitten suojasuihkeella – emmehän laita meikkiäkään rasvaamattomaan ihoon. Kuitenkin jos käytettävissäsi on ainoastaan suojasuihketta, on sekin aina parempi vaihtoehto yksinään kuin ei mitään. Vuodenajasta ja käyttöolosuhteista riippuen suojaa voi laittaa useammankin kerroksen ja lisäillä sitä säännöllisin väliajoin. Hyvällä suojauksella tumma mokka toimii mainiosti myös talvikäytössä loskassa ja kurassa. Vaalea mokka vaatii hieman varovaisuutta käytössä, mutta vaaleakaan mokka ei ole aivan mahdoton ylläpidettävä.

Mokan harjailusta kannattaa ottaa tapa, jottei lika pääse pinttymään nahkakuituihin ja liimaa kuituja kiinni toisiinsa. Säännöllinen, hellä harjaus pitää pinnan elävänä ja päivä toisensa jälkeen huolitellun näköisenä. Karkeaa mokkaharjaa käytetään vain tahrojen poistoon ja pesun jälkeen nahkakuidun elvyttämiseen. Päivittäiseen hoitoon riittää sopivan karhea kenkäharja sekä hellävarainen crepeharja, sillä ne eivät kuluta mokan pintaa, kuten karkeammat mokkaharjat.

1. Hoitoaine

Harjaile pintaa ensin kevyesti edestakaisin kenkäharjalla, jotta kuidut erottuvat toisistaan ja hoitoaine pääsee imeytymään tehokkaammin joka puolelle nahkakuituja. Suihke suihkutetaan ulkotiloissa.

Ravista pulloa ja suihkuta tasainen kerros noin 25 senttimetrin etäisyydeltä. Jätä ulos imeytymään vähintään 10 minuutiksi. Myös suojasuihke suihkutetaan ulkona.

Ohjeessamme käytetty hoitoaine antaa myös kevyen suojan. Jos haluat käyttää kenkiä huolettomammin voi olla hyvä lisätä suojasuihke hoitoaineen jälkeen.

 

 

2. Suojaus

Suojasuihke suihkutetaan kahdessa erässä, jotta aine saadaan imeytymään tehokkaasti nahkakuitujen molemmin puolin.

Harjaa kuidut ensin kauttaaltaan yhdensuuntaisesti alas. Ravista pulloa ja suihkuta kevyt kerros suihketta noin 25 senttimetrin etäisyydeltä. Anna kuivua välissä vähintään 10 minuuttia.

Tämän jälkeen harjaa kuidut kauttaaltaan ylös ja suihkuta toinen kevyt kerros. Anna taas kuivua vähintään 10 minuuttia ja viimeistele harjaamalla pinta läpi kevyesti pienin edestakaisin ja pyörivin liikkein.

1. Puhdistus

Jos kengissäsi on vain vähän pintalikaa, riittää kevyeen puhdistukseen, mokkakivi, kenkäharja ja vesisuihke.

Käsittele tahrat ensin mokkakivellä. Hankaa tahraa kivellä ja lisää painetta tarvittaessa vähitellen. Harjaa irronnut lika ja kiven palat pois kenkäharjalla. Jos kenkäsi ovat vaaleat, muista tarkistaa, että harja on puhdas! Toista käsittely tarvittaessa.

Tahrojen käsittelyn jälkeen, suihkuta kenkä kevyesti vedellä ja harjaile edestakaisin vedoin. Toista tarvittaessa. Jos käytössäsi ei ole suihkepulloa, voit kostuttaa kenkäharjan kevyesti vedellä.

2. Hoito ja suoja

Puhdistuksen jälkeen käsittele kenkä ensin hoitavalla ja sitten suojaavalla suihkeella, kuten yllä käyttöönotto-ohjeessa.

Jos kenkäsi tarvitsevat mielestäsi lisäväriä, voit valita värillisen suihkeen.

Kausisäilytys

Välineet

  1. Sanomalehtiä tai silkkipaperia
  2. Kenkäpussi

Puhdista ja käsittele kengät hoitoaineella ennen säilytystä. Vahvempi suoja-aine lisätään vasta säilytyksen jälkeen, jotta nahka saa hengittää säilytyksen ajan. Ohjeen puhdistukseen ja hoitoon löydät yltä. Muista myös pohjien hoito.

1. Täytä ja muotoile

Huollon jälkeen täytä kengät kevyesti sanomalehdillä tai silkkipaperilla. Vaaleiden kenkien täyttämiseen kannattaa käyttää vaaleaa silkkipaperia, jotta vältyt mahdollisilta tummentumilta ja tahroilta.

Nilkkureiden varteen voit kääriä kartongista tai lehdestä putken tukemaan muotoa. Jos käytät lepolestiä, ole ehdottoman tarkka istuvuuden kanssa. Liian leveän tai väljän lepolestin voi viedä osaavalle suutarille muokattavaksi.

2. Suojaa ja sijoita oikein

Sujauta kengät kenkäpussiin suojaan pölyltä ja auringon valolta. Voit säilyttää kengät myös kenkälaatikossa. Jos käärit kengät paperiin, käytä väritöntä paperia. Vältä muovia säilytyksessä. Muovi ei hengitä ja voi kuivattaa nahkaa.

Säilytä kengät hyvin ilmastoidussa ja tasaisessa huoneen lämpötilassa. Vältä kellareita ja vinttitiloja, joissa ilmankosteus ja lämpötila voivat vaihdella.

 

Kommentoi

Sulje valikko
×

Cart