Löysin pari viikkoa sitten täydelliset nilkkurit kevääksi – omasta vaatekaapistani. Tulin löydöksestäni hyvin iloiseksi, sillä olin ehtinyt unohtaa kyseiset talvisäilössä olleet kengät ja kaiken lisäksi ne olivat aivan mintissä kunnossa.

 

Kengät olivat levänneet kanvaspäällysteisessä säilytyslaatikossa sisällään sanomalehteä tukemassa muotoa. Korkolaput näyttivät juuri vaihdetuilta ja nahka yllättävän ravitulta tuntien itseni ja mutkien oikomiseni nahkan huollon suhteen. Kipitin koko sunnuntaipäivän ympäri kaupunkia ja haltioissani kuuntelin korkojen kopinaa kuivaa jalkakäytävää vasten (yksi lempiäänistäni kevään tullen!).

Eräs varhaisista vaatehuoltoon liittyvistä oivalluksistani oli, kun parikymppisenä bongasin kadulla naisen kokomustassa asussaan. En muista asusta sen tarkempia yksityiskohtia, mutta panin merkille ja tulen varmaan aina muistamaan, kuinka täydellisen kombon hänen harjattu villakangastakkinsa, prässätyt housunsa ja kiiltäväksi plankatut kenkänsä muodostivat. Tajusin taannoin, että olen lähestymässä pikkuhiljaa tätä ihannepukeutujatyyppiäni. Henkilöä, jonka vaatteet eivät välttämättä ole aina uusinta uutta, mutta jonka neule on useammin nukaton kuin nukkainen ja kengät pyritty putsaamaan ennen ulos lähtöä.

Ostin nuorempana paljon vaatteita. Hamstrasin niitä pilkkahinnalla kirppareilta, tuhlasin sen enempää ajattelematta ketjuliikkeissä, metsästin Ebaystä, ostin ennen tärkeää tapahtumaa kalliista kivijalasta, raahasin tuliaisia Tukholmasta. Vapaapäivinä pyörin kaupungilla shoppailemassa.

Asuin yhden kesän kylpyhuoneremontin takia evakossa äitini luona ja asuttamani vierashuone alkoi vähitellen muuttumaan yhdeksi isoksi garderobiksi. Vuokran alennuksesta säästämäni rahat menivät kesän huolettomassa mielentilassa suoraan vaatteisiin ja kenkiin. Seisoin yksi ilta keskellä huonetta ja valitin ystävälleni etten keksi mitään päällepantavaa. Hän katseli ihmeissään henkaroituja vaatteita, joissa roikkui hintalaput.

 

 

Omalla kohdallani muutos kohti tiedostavampaa vaatteiden käyttämistä on tapahtunut hiljalleen askel askeleelta, eikä siihen siksi liity dramaattista aloituspäivää, jolloin olisin päättänyt lopettaa ostelun kokonaan. Työskentelin aikanaan vaateketjulla, joka toimi kestäviin arvoihin nojaten, mutta silti tuotti mielestäni aivan liikaa tavaraa. Vaatemäärät ja niiden liian nopea sykli alkoivat ahdistaa. Aloin kyseenalaistaa mallistoja, joissa oli kymmenen hiukan toisistaan eroavaa valkoista kauluspaitaa. Samaan aikaan vilkuilin omaa vaatekaappiani, jossa oli meneillään samankaltainen tilanne. ”Milloin muka ehdin käyttää näitä kaikkia?”  Tajusin myös ettei minulla ole tilaa säilyttää eikä aikaa ylläpitää näin suurta vaatevarastoa.

Löysin ympäriltäni tyyli-idoleita, jotka samoissa vaatteissaan onnistuivat aina näyttämään uskomattoman raikkailta ja moderneilta. Kun nykyäänkin seison vaatekaappini edessä pukeutumiskriisin vallassa, mietin ”what would they do?”, ja se yleensä auttaa (ja vastauksena siihen, mitä he tekisivät: höyryttäisivät luultavasti vanhan lempineuleensa ja harjaisivat puhtaaksi karvoista sekä kiillottaisivat luottosaappaansa kenkäharjalla.)

Klassisen tyylinkään ei tarvitse tarkoittaa samoja vaatekappaleita jokaiselle ihmiselle. Tärkeä oivallus omalla kohdallani oli tunnistaa värit, materiaalit ja siluetit, joissa viihdyn ja tunnen näyttäväni hyvältä. Omassa elämässäni oikeasti toimivista vaatekappaleista on tullut emotionaalisellakin tasolla tärkeitä luottokumppaneita, joihin todella haluan panostaa ja oppia huoltamaan taatakseni mahdollisimman pitkän käyttöiän niille omassa – ja ehkä tulevaisuudessa – jonkun toisen vaatekaapissa. Yksi tärkeä mantrani on myös nykyään, ettei kaikkea tarvitse omistaa (nämä voimalauseet oikeasti toimivat!). Toinen on: ”Ratkaisu löytyy omasta kaapistasi!”

Vaatteiden huoltaminen on todellakin saanut arvostamaan niitä enemmän. Haluan ja pyrin siihen, että uutena tai käytettynä ostamani vaatteet ovat lähtökohtaisesti niin mietittyjä tuotantoketjun, materiaalin sekä konstruktion kannalta, että vaate ylipäätään on huollettavissa. Arvostan vapaa-aikaani nykyään liikaa tuhlatakseni sitä turhiin (vaate)suhteisiin.

Marialta nappaamani vinkki on ostaa vaatekaapin kulmakivet niihin erikoistuneilta merkeiltä – kengät kenkäbrändiltä, neuleet neulebrändiltä. Parhaimmillaan tämän tyyppisillä yrityksillä on vuosikymmenien kokemus kyseisten tuotteiden tai materiaalien valmistuksesta, hoidosta ja huoltamisesta. He myös todennäköisimmin osaavat ja pystyvät resurssien puolesta auttamaan hädän hetkellä tai jos tuote ei olekaan toiminut toivotulla tavalla. Hemmottelen yleensä kerran kaudessa eniten käyttämiäni neuleita viemällä ne luottoneulemerkkini tarjoamaan huoltopalveluun. Uuden tuntuiseksi taiotut neuleet ojennetaan minulle silkkipaperiin käärittyinä.

Vaatehuollon kautta saavutettu uudistustemppu saattaa kuulostaa varsinaiselta kliseeltä, mutta se oikeasti toimii. Villaneule napakoituu uuden tuntuiseksi, kun sen kampaa, harjaa ja höyryttää. Silitetty paita on aina houkuttelevampi vaihtoehto kuin kasasta kaivettu puuvillamytty. Olen viime aikoina alkanut höyryttämään jopa farkkujani käytön jälkeen. Höyry raikastaa denim-kankaan ja oikoo päivän aikana tulleet rypyt ja mahdolliset polvipussit. Kevätauringostakin voi nauttia stressaamatta, kun on jaksanut tehdä muutaman uudistustempun talven nuhjaamille lempivaatteilleen.

 

-Jenna

Kommentoi

Sulje valikko
×

Cart