Mahdollisuus neuleelle

Joka kevät kohtaamme saman pulman: talvikauden palvelleet luottoneuleet tuntuvat vähiten mielenkiintoiselta vaihtoehdolta maaliskuun alussa. Villaneule voi tuntua raskaalta, tunkkaiselta ja näyttää olevan täynnä karvoja, pölypalloja ja hiuksia. Mutta, antakaamme vielä keväälläkin mahdollisuus neuleille.

Kokeile näitä:

  1. Talvipakkasilla tuulettamalla raikastettu neule on luultavasti säilynyt suhteellisen puhtaana itsestään. Villassa olevat ilmataskut menevät kuitenkin käytössä tukkoon liasta sekä rasvasta, jota irtoaa iholta ja siksi myös ilmavin neule hyötyy välillä pesusta. Kun ilmataskut puhdistuvat, neulekin on jälleen kevyempi, kuohkeampi ja hengittää sekä lämmittää paremmin. Ennen pidempiaikaiseen säilytykseen laittamista tai vuodenajan vaihtuessa, ajankohta on otollinen pesulle. Pesuaineeksi sopii villalle tarkoitettu nestemäinen pesuaine – esimerkiksi Arelalta löytyy hyvä vaihtoehto, joka soveltuu sekä käsin- että konepesuun.
  2. Villaisessa neuleessa nöyhtä ja karvat eivät yleensä lähde pesussa vaan viimeistely kannattaa tehdä vaateharjalla. Neuleiden kohdalla parhaimman lopputuloksen saa tiivisharjaksisella Kentin CP6-harjalla. Myös ilman pesua tehtävä raikastus tapahtuu vaateharjalla ja apuna kannattaa käyttää vesisuihketta. Lisääntyvään valon määrään kannattaa suhtautua hyvänä työvalona, jonka avulla saa tehtyä mahdollisimman tarkan pölynpoiston neuleelle. Kevyemmät ja ohuemmat merinovillaiset neuleet eivät yleensä nukkaannu kovin paljon käytössä, mutta niihin tarttuu pöly, jonka saa tarvittaessa vaikka päivittäinkin poistettua vaateharjalla ja vesisuihkeella.
  3. Kauden vaihtuessa vaatekaappi on hyvä tyhjentää, pyyhkiä hyllyt puhtaaksi ja viikata vaatteet sinne uudestaan. Varsinkin neulepinoihin kannattaa yrittää jättää väljyyttä. Viikkaa huolletut neuleet ilmavasti siisteihin pinoihin. Seuraavana päivänä päälle laitettavan neuleen voi neuleen mallista riippuen ripustaa oikenemaan valmiiksi henkarille yön ajaksi tai asettaa tuolin karmille. Ohuita metallihenkareita ei kannata käyttää lyhyitäkään aikoja, sillä niillä neule roikkuu epätasaisesti ja ne synnyttävät helposti venymiä. Vaatekaapin hyllylle tai oveen voi laittaa seetripuun paloja tai laventelipussin roikkumaan ja tuomaan hyvää tuoksua sekä karkoittamaan tekstiilituholaisia.
  4. Luonnonkuituiset neuleet on hyvä säilöä ilmatiiviisiin, sopivan kokoisiin minigrip-pusseihin pidempiaikaisen kausisäilytyksen ajaksi. Suurempia minigrip-pusseja saa esim. Ikeasta ja Clas Ohlsonilta. Varmista, että neule on puhdas ja täysin kuiva säilytykseen laitettaessa. Seuraavan kerran esiin otettaessa neule kannattaa tuulettaa säilytyksen jäljiltä. Yhdenkin kauden ajan säilytyksessä olleen neuleen saattaa jo välissä unohtaa ja huollettuna esiin kaivaessa se tuntuu taas aivan uudelta.

Kyllästymiseen asti käytetty neule voi huollettuna toimia taas uudella tavalla vaikka vain kerroksena kauluspaidan alla tai lämmittäjänä kaulalla. Meille toimivia vinkkejä on myös joka vuosi ollut vaihtaa musta neule tummansiniseen verrokkiin, parittaa tumma neule johonkin kiiltävään tai kontrastiseen (korvikset, nahkahousut, vaaleat farkut) tai laittaa neule hetkeksi lepäämään huollettuna ja kaivaa se taas jossain vaiheessa unohduksen jälkeen uudelta tuntuvana esiin.  

Muista myös nämä neule-aiheiset jutut sivullamme:

Kommentoi