Pesupussi suojelee vaatteita konepesun aikana mekaaniselta rasitukselta. Pussia kannattaa ainakin käyttää konepestessä herkempiä materiaaleja esimerkiksi silkkiä ja villaa ja usein ohueksi kudottuja kankaita kuten tenceliä, viskoosia ja pellavaa. Suuntaa antavana ohjeistuksena voi käyttää pesulapun merkintää. Hienopesu- sekä käsinpesumerkillä varustetut vaatteet ja asusteet on hyvä yleensä laittaa pesupussiin, jottei niihin pääse pesun aikana syntymään pieniä reikiä tai langanvetoja.

Keinokuituja sisältävistä vaatteista irtoaa pesun aikana pieniä mikromuovikuituja huuhteluveteen, jonka mukana ne lopulta päätyvät vesistöihin ja rehevöittävät niitä. Pesun aiheuttama mekaaninen rasitus kuluttaa myös vaatteitasi nopeammin näiden kuitujen irtoamisen takia. Guppyfriend-pesupussi on tilapäisratkaisu ongelmaan, jossa muovi päätyy luontoon, ja pyrkii osaltaan auttamaan sen minimoinnissa. Vaikka pussi on 100% polyamidia eli muovia, irtoaa siitä pesun aikana huomattavasti vähemmän muovikuituja veteen kuin itse pestävistä vaatteista. Guppyfriendin tuotekehittely jatkuu edelleen ja toivotaan, että pussi itsessään voisi tulevaisuudessa olla myös täysin muoviton!

Muihin pesupusseihin verrattuna Guppyfriend on kuitenkin tiheän mesh-kankaan ansiosta kestävämpi vaihtoehto ja suuren koon vuoksi et tarvitse käyttöösi useata erillistä pussia. Suosittelemme silti hankkimaan kirjo -ja valkopyykille omat pussinsa, koska ne keräävät jonkin verran väriä ja nukkaa itseensä käytön myötä. Muista myös täyttää pesupussi aina vain noin puolilleen, että vaatteille jää tilaa liikkua sen sisällä ja näin ollen peseytyä kunnolla.

Guppyfriendin voi puhdistaa joko nyppimällä yleensä saumakohtiin kertyvät irtokuidut käsin ja heittämällä roskakoriin tai imuroimalla pussin. On tärkeää muistaa, ettei pussia ajatuksissaan huuhtele juoksevan veden alla. Guppyfriendin pinta muuttuu kastuessaan kahisevaksi ja ryppyiseksi, mutta ei hätää, pesutehoon tämä ei vaikuta laisinkaan!

Milloin Guppyfriendiä olisi siis hyvä käyttää?

  • keinokuituja sisältäviä vaatteita pestessä, jolloin pussi ehkäisee pienten muovikuitujen päätymistä huuhteluveden mukana vesistöihin
  • herkempiä tai ohueksi kudottuja kankaita pestessä
  • pestessäsi niitä vaatteita, joita olet ennenkin pessyt pesupussissa

Me Arkivéssa suosittelemme aina arvioimaan vaatteen pesutarpeen ennen koneeseen viskaamista. Monen vaatteen saa freesattua hyvin pelkällä tuulettamisella tai höyryttämisellä ja paikalliset tahrat voi poistaa hellävaraisesti Marseille -tai sappisaippualla. Huomioi, että tietyt materiaalit kuten silkki ja viskoosi on hyvä paikallisessakin tahranpoistossa kastella kokonaan, ettei kankaaseen jää yksittäisiä läikkiä tai vesirinkuloita. Konepyykkiä pestessä on hyvä miettiä, minkälaista pesua vaatteesi oikeasti tarvitsee. Monesti lyhyt hieno- tai käsinpesuohjelma alhaisessa lämpötilassa riittää raikastamaan tunkkaisen vaatteen ja säästää vettä sekä sinulta aikaa, todellinen win-win -tilanne siis!

Kommentoi

Sulje valikko
×

Cart