• Artikkelin kirjoittaja:
Arkivé kylässä: Kirsikka osa I

Arkivé kylässä -juttusarjassa vierailemme ystäviemme luona vaatehuollon merkeissä. Ennen vierailua ystävämme valitsevat huoltoa kaipaavia helmiä vaatekaapistaan. Kyläilyn aikana pureudumme valikoitujen vaatekappaleiden huoltoon yhdessä ja kokoamme niiden huolto-ohjeet teille luettavaksi.

Juttusarjan ensimmäisissä osissa Maria ja Jenna vierailevat Muslalaisten luona. Kyläilyn aloitimme Kirsikka Simbergin luota. Huollon tiimellyksessä viimeisillään raskaana oleva Kirsikka kertoi meille muun muassa synnytyksen historiasta ja supistuksista – oli super mielenkiintoista kuunneltavaa! Vierailun aikana Maria huolsi Kirsikan elämää nähneet Célinen nahkatennarit ja Jenna Samujin villakangastakin uuteen uskoon. Niistä tuli kuin uudet!

Huoltotuokion jälkeen söimme Marian tuomaa omenapiirakkaa ja joimme Kirsikan valmistamaa omena-Mehukatilla höystettyä St. Pellegrinoa, joka oli muuten täydellinen hellepäivän viilennysjuoma!

Maria kertoo, kuinka huolsi Kirsikan valkoiset tennarit.

 

Maria:

Kirsikan tennarien pohjat olivat kauttaaltaan kellastuneet, mikä on vaaleille kumipohjille todella yleistä. Löytämieni tietojen mukaan yleisin syy kellastumiseen on kumipohjan pinnan hapettuminen. Toinen syy voi olla se, että alunperin keltaiseen taittava kumi on vaalennettu ja vaalennusaineet ovat “lakanneet toimimasta” ilman säännöllistä UV-säteilyä eli auringonvaloa. Yksi mahdollinen tapa kumipohjien valkoisena säilyttämiseen voi siis olla myös säännöllinen aurinkokylpy muutaman päivän välein.

Youtube on pullollaan videoita erilaisista seoksista ja tavoista kellastuneiden pohjien vaalentamiseen. Kellastuneiden pohjien vaalentaminen vaatii löytämieni ohjeiden mukaan aina vahvoja kemikaaleja, auringonvaloa, aikaa ja kärsivällisyyttä. Täysin myrkytöntä tapaa vaalentamiseen en ole vielä löytänyt – mutta kertokaa jos tiedätte! 

Esimerkiksi vetyperoksidin ja maissitärkkelyksestä tehty seos näyttäisi tuovan merkittäviä tuloksia ja vaikuttaa löytämistäni seoksista vähiten myrkylliseltä. Kellastuneiden pohjien vaalentamiseen löysin myös muutamia tarkoitukseen kehitettyjä tuotteita, joita voi ostaa esimerkiksi Amazonista. Tuotteiden inci-listaa en ole onnistunut löytämään, joten mistään kovin ympäristöystävällisistä tuotteista ei varmasti ole kyse – mutta tulokset näyttävät vakuuttavilta ja vakuuttavilta

Tällä kertaa päätimme kuitenkin tehdä Kirsikan kenkien pohjille pikaisemman ja myrkyttömän freesauksen soodalla ja keskittyä päällisten huoltoon.

Kumipohjien pikapuhdistus soodatahnalla

1. Valmista tahnamainen seos soodasta ja vedestä. Sekoitussuhde noin 1rkl soodaa ja 1tl vettä.

2. Harjaa pohja kauttaaltaan syntyneellä tahnalla. Harjaukseen voi käyttää esimerkiksi vanhaa hammasharjaa tai kynsiharjaa. 

3. Huuhtele ja toista käsittely tarvittaessa. Kuivaa pohjat lopuksi.

Vaikka sooda ei vie kellastumista, freesaa se kuitenkin yleisilmettä huomattavasti pienellä vaivalla.

 

Päällisten huolto

Välineet: 

1. Puhdistus: Saphir Cleaning Lotion -puhdistusemulsio
2. Kulumien paikkaus: Saphir Renovatrice -peiteväri
3. Hoitoaine: Saphir Universal Cream -hoitoaine
4. Suojaus: Saphir Pâte de Luxe -vaha

Lisäksi tarvitset: Kenkäharjan ja puuvillaliinan 

1. Puhdistus

Puhdista irtolika ensin kostealla puuvillaliinalla. Annostele pieni määrä Saphir Cleaning Lotionia puuvillaliinalle. Voit käyttää levitykseen esimerkiksi vanhasta t-paidasta tai lakanasta leikattua, sopivan kokoista liinaa. Levitä aine puhdistettavalle pinnalle pyöriviä liikkeitä suosien ja pientä painetta käyttäen. Tummentuneissa kohdissa voit varovasti käyttää enemmän painetta. Anna puhdistusaineen vaikuttaa muutaman minuutin ja harjaa pinta kauttaaltaan puhtaalla kenkäharjalla.

2. Kulumien paikkaus

Voit tarvittaessa sekoittaa eri sävyistä kengillesi sopivan sävy. Tällä kertaa sekoitimme Kirsikan kengille sopivan valkoisen sävyn valkoisesta ja beigestä väristä. 

Peiteväriä levitetään sormella ohut kerros paikattavaan kohtaan niin, että väri imeytyy tasaisesti nahkaan. Levittäessä voi käyttää pientä pyörivää liikettä. Paikattavan kohdan ympärille jäävän värikerroksen voi tarvittaessa varovaisesti hangata sormella niin, että väri jää vain paikattavaan kohtaan. Värin annetaan kuivua noin 10 minuuttia ja toistetaan käsittely tarvittaessa niin monta kertaa, että vaurio on peittynyt. Useilla ohuilla kerroksilla saavutetaan yleensä paras ja kestävin lopputulos. Värin on hyvä antaa kuivua esimerkiksi yön yli ennen hoitoaineen levitystä. 

3. Hoitoaine

Ennen varsinaista suojakerrosta on alle hyvä levittää kevyt, kosteuttava ja ravitseva voide, jotta nahka ei kuivu ja jousto säilyy suojan alla. Saphir Universal Creamissa on maitomainen, helposti levittyvä ja hyvin imeytyvä koostumus. 

Tee näin: Poista mahdolliset nauhat. Annostele pieni määrä hoitoainetta pehmeälle puuvillaliinalle. Lisää hoitoainetta vain sen verran, että nahka imee kaiken hoitoaineen eikä jää nahan pintaan kiiltelemään. Levitä hoitoaine pyörivin liikkein nahan pintaan ja anna imeytyä vähintään 10 minuuttia. Harjaa pinta kevyesti läpi kenkäharjalla ennen vahan levitystä. 

4. Vaha

Saphir Pâte de Luxe -vaha antaa tehokkaan suojan likaa ja kosteutta vastaan. Vaha suojaa nahkaa myös uusilta kolhuilta ja naarmuilta ja lukitsee hoitoaineen ja kulumien paikkaukseen käytetyn värin nahan pintaan.  

Tee näin: Annostele pieni määrä vahaa pehmeälle puuvillaliinalle ja levitä käsiteltävälle pinnalle pyörivin liikkein. Anna vaikuttaa vähintään 10 minuuttia ja kiillota harjaamalla pinta kauttaaltaan sopivan pehmeällä kenkäharjalla. Toista käsittely kärkeen ja kantaosaan, sillä nämä osat ovat alttiimmat kolhuille ja naarmuille.

Kiitos Kirsikka, että saimme tulla kylään! Kutsuimme myös jo itse itsemme vierailulle uudestaan, sitten kun vauva on syntynyt. 

 

Kuvat: Kirsikka Simberg

Tällä artikkelilla on 2 kommenttia

  1. Mk

    Hei! Valkaisen kellastuneet pohjat hankaamalla niihin hammastahnaa 🙂

    1. Arkivé

      Moikka 🙂

      Joo hammastahna toimii myös kivasti. Itse olen kokeillut joskus myös Marseille-saippuaa, tiskiainetta, ihmesientä – niilläkin tuli hyvää jälkeä riippuen lähtötilanteesta 🙂 /Jenna

Kommentoi